Suomen kiekkolegenda Ville Nieminen laukoi suoraa tekstiä Montreal Canadiensin hyökkääjä Patrik Laineen tilanteesta.
Taylor Swift sai osakseen buuauksia Super Bowl -ottelussa. Tilanteen huomioi myös Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump.
Lindtmanin vaalistrategia tuli kampanjastartissa selväksi – Sdp moukaroi kaksin käsin hallitusta. – Kasvu on ollut ...
Suomalaisnuorten mielenterveysongelmat ovat asiantuntijoiden mukaan kasvussa, mutta mikä avuksi? Tätä selvitetään ...
Vuokraisäntä pidätti osan vuokravakuudesta, koska asunto jäi epäsiistiksi. Asiaa puitiin hovioikeudessa saakka.
Leikkaamalla kynnet suoriksi voi säästyä monilta ikäviltä vaivoilta, kuten sisään kasvavilta kynsiltä tai kynsivallin ...
Liikenne tiellä oli kokonaan poikki pelastus- ja raivaustöiden vuoksi aamukuuteen asti. Paikalle oli järjestetty Kouvolan ...
Hämeenlinnassa evakuoitiin kerrostalon asukkaat huoneistopalon vuoksi. Asiasta kertoo Kanta-Hämeen pelastuslaitos. Ensihoito ...
– Tuuli kääntyy enemmän pohjoisen suunnalle. Suomeen alkaa virrata kylmempää ilmaa. Samalla korkeapaine Suomessa alkaa ...
Hughes valittiin viime kaudella NHL:n parhaaksi puolustajaksi. Hän on jatkanut samaa tahtia ja ollut Canucksin ylivertaisesti ...
Lotta Harala ja Maria Huntington keskustelevat podcastissaan ulkonäköpaineista. Lisäksi Harala paljastaa, miten eräs ...
Lamar, joka sai Pulitzer-palkinnon vuonna 2017 ilmestyneestä albumistaan DAMN, sanoi Super Bowlin alla kertoneensa tarinoita ...